Hämeen ammattikorkeakoulu
Loading

Tutustu myös:

HAMKin tutkimus- ja kehitystoiminta

Hämeen ammattikorkeakoulu

  • on uuden tiedon ja osaamisen tuottaja 
  • palvelee erityisesti pk-yrityksiä ja julkista sektoria 
  • osaa muotoilla asiakastarpeista oikeat kehittämiskysymykset 
  • hyödyntää laajan yhteistyöverkoston osaamista 
  • auttaa T&K-rahoituksen järjestämisessä 
  • soveltaa uusinta teknologiaa 
  • innovoi ja koordinoi valtakunnallisia hankkeita.


TUTKIVA JA KEHITTÄVÄ HAMK

Ammattikorkeakoulujen päätehtävä on opetus. Tutkimus on kuitenkin noussut tärkeäksi osaksi toimintaa erityisesti niissä ammattikorkeakouluissa, joiden toiminta-alueella ei ole yliopistoa, kuten Kanta-Hämeessä. Siksi HAMKilla on keskeinen rooli alueensa innovaatioympäristön rakentajana ja kärkiosaamisen kehittymisen tukijana.
 
Tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudella mitattuna HAMK on valtakunnallista ammattikorkeakoulujen kärkeä. T&K-toiminnassa mukana on noin 250 henkilöä ja sen volyymi on noin 100 henkilötyövuotta. Tutkimus- ja kehitystoiminnassa merkittäviä asiakkaitamme ovat alueen elinkeinoelämä - erityisesti pk-yritykset - ja julkinen sektori. Omilla vahvuusalueillamme osaamisemme on kansainvälistä tasoa ja voimme palvella sillä asiakaskuntaa laajemminkin.

T&K-PALVELUT HAMKISSA

T&K-toiminnassa valttejamme ovat monialaisuus ja verkottuminen sekä asiakas- ja ratkaisukeskeisyys. Tunnemme asiakkaiden toiminnan ja todelliset, piilevätkin tarpeet. Osaamme muotoilla niistä oikeat kehittämiskysymykset, joihin haemme ammattitaitoisesti ratkaisua hyödyntämällä sekä oman talomme monipuolista osaamista että laajan yhteistyöverkostomme vahvuuksia. Yhdistämme laajempia kehitystarpeita tutkimushankkeiksi, joissa kehitämme edelleen omaa osaamistamme yhteistyökumppaneiden avulla ja julkisten rahoittajien tuella. Tuemme yritysten toimintaa myös vuokraamalla omaa toimintaa varten hankittuja erikoistiloja ja -laitteita.


Yrittäjyyden edistäminen on yksi tärkeimpiä painopistealueita niin koulutuksessa kuin T&K -toiminnassakin. Tätä varten kaikkiin HAMKin toimipisteisiin on perustettu starttihautomot, joissa opiskelijat voivat harjoitella yritystoimintaa opiskeluun liittyen. Näin myös opiskelijat osallistuvat T&K-toimintaan tekemällä elinkeinoelämän toimeksiannoista projekteja ja opinnäytetöitä.

Hamkin tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastaa
Tutkimusjohtaja Matti K. Hakala


Tulostusversio
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK PL 230 13101 Hämeenlinna (03) 6461 HAMK(at)hamk.fi
HAMK kuuluu FUAS-liittoumaan.
Alatunnisteen kuva