Kesäksi 2010 avautuu Lepaan viinitilan vintille puutarhaopetuksen satavuotisnäyttely, joka kertoo Lepaan puutarhaopetuksen satavuotisen historian kymmenen vuoden jaksoissa. Valokuvat näyttävät alueen muuttumisen kartanon vehmaasta puistosta ja aukeista pelloista laajaksi opistoalueeksi ja alle kahdenkymmenen oppilaan opinahjosta nykyaikaiseksi kouluksi.
Sataan vuoteen mahtuu paljon: kolme sotaa, yllättäviä evakuointeja, lannan kuljetusta höyrylaivalla, kivien raivausta, kesäretkiä ja kesäjuhlia, suuria tulipaloja, opintomatkoja, työtä kaalipellolla, työtä lavoilla, työtä puutarhoissa ja ahtaissa kasvihuoneissa, opiskelua kylmissä luokissa ja 30-luvun helteissä.
Vaikka näyttely painottuu valokuviin, esillä on myös harvinaista arkistoaineistoa: mm. oppilasluettelo, jossa lähes kaikki ovat eronneet (ns. margariinikapina), kahdeksan sivun luettelo palaneesta irtaimistosta, harjoittelukirjoja ja todistuksia.
Näyttelyn rakentamiseen on saatu Museoviraston avustusta.
Näyttely avataan 28.5. klo 10.
Avauksesta alkaen näyttely on auki Viinitilan aukioloaikoina klo 9-20 joka päivä syyskuun loppuun asti.