Ohjaustoiminnan artenomi (AMK) Heikki Kallunki korjaa satoa Nurmijärven työmyllyssä. Hän ohjaa ja valmentaa työttömiä työpajatoiminnan avulla. Onnistumisen hetket – joku saa työtä, toinen löytää uuden alan, kolmas oivaltaa maailman tarjoavan enemmän kuin on luullutkaan – ovat työn hedelmällisintä antia. ”Toivo kannattelee tätä työtä”, Heikki sanoo.
Heikki vaikuttaa innostuneelta, työhönsä paneutuneelta ja yritteliäältä nuorelta mieheltä, kun haastattelen häntä puhelimitse. Nauramme keskustelun lomassa usein, ja voin kuvitella Heikin korostavan asioiden tärkeyttä sanojen lisäksi myös käsin, jotka ovatkin Heikin tärkeä työväline. Kun ennen haastattelua kysyin Heikiltä, suostuuko hän alumniksi lehteemme, hän sanoi suostuvansa mihin vain, mitä kysyn. Hmm, ilmeisen rohkea mies!
Opiskelujen aikana sain Heikistä kuvan ahkerana, huumorintajuisena, luovana ja vastuuntuntoisena ohjaajana. Tämä käsitys ei muutu haastattelun aikana. Minusta tuntuu, että vakuuttuisin mistä tahansa, mitä kohtelias ja sympaattinen mies minulle lämpimällä äänellään kertoo. Mutta annetaanpa Heikin itsensä kertoa työstään ja suhteestaan siihen.
”Joo, työkseni korjaan satoa - ja se on palkitsevaa. Olen nimittäin viisivuotisella sopimuksella työssä Hyvinkään-Riihimäen ammatillisen aikuiskoulussäätiön Sadonkorjuu-hankkeessa, yhdessä sen kolmesta yksiköstä eli Nurmijärven työmyllyssä. Hankkeen tarkoituksena on tukea ja edistää pitkäaikaistyöttömien työllistymistä sekä elämän polkua muutenkin eteenpäin. Se voi tarkoittaa työtä tai koulutusta tai joidenkin kohdalla eläkettä. Mikähän mä olen? Jonkinlainen tiennäyttäjä ja rinnallakulkija – tai oikeastaan autan ihmistä itseään oivaltamaan, mitä elämä voi tarjota hänelle.”
Liikuntaa, kulttuuria ja pajatoimintaa
”On mulla ihan oikea nimike eli työvalmentaja: ohjaan ja valmennan työttömiä työpajatoiminnan avulla. Viikko koostuu pajatoiminnasta ja elämänhallintaan liittyvistä asioista kuten työnhaku, työhaastattelu sekä sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot. Käymme myös kulttuuritapahtumissa ja messuilla. Kerran viikossa kokeilemme monipuolisesti eri liikuntalajeja. Pajalla tehdään tilauksesta entisöinti- ja kunnostustöitä ja lisäksi pieniä puukäsitöitä, mosaiikkitöitä sekä useamman neliön seinätöitä, jotka ovat olleet todella suosittu juttu. Ylipäätään pyritään näkemään, mitä kaikkea ympärillä on, sillä monille päivittäinen ympäristö saattaa olla kovin yksitoikkoinen ja yksioikoinen."
”Asiakkaat ovat mukana viitenä päivänä viikossa yhdeksästä iltapäiväkolmeen. Asiakas tulee ensin tutustumiskäynnille, joka ei sido mihinkään. Alkuhaastattelun perusteella tehdään kuukauden mittainen sopimus. Jos sen jälkeen ei innosta, niin sopimusta ei uusita – tai jos innostaa, niin sopimusta jatketaan kuukausi, kaksi kuukautta. Kesto riippuu siitä, mitkä tavoitteet ovat ja mitä toimintaa sisällytetään. Lähettävänä tahona on työvoimatoimisto tai sosiaalitoimi.”
”Hankkeen kaikki kolme yksikköä toimii tiiminä, ja jokaisella työvalmentajalla on työparina yksilövalmentaja. Lisäksi on eri alojen työhön valmentajia, jotka kiertävät yksiköissä. Työmyllyssä mun työparina on siis yksilövalmentaja, joka on koulutukseltaan sosionomi. Artenomin ja sosionomin osaaminen tukevat erinomaisesti toisiaan!
Uusi asiakas on aina haaste ja mahdollisuus
”Antoisinta mun työssä on se, että tietyssä määrin on tosi vapaat kädet toimia. Rahoitusbudjetti on, mutta työparin kanssa voi itse suunnitella yksikön toimintaa. Me on saatu rakentaa toiminta ihan omanlaiseksi ja tietenkin asiakkaiden tarpeita tyydyttäväksi. Syksyllä 2007 lähdettiin tyhjästä.”
”Asiakastyössä parasta ovat onnistumisen hetket: joku työllistyy, löytää uuden alan tai harrastuksen, on saanut jotain evästä uudelle elämän polulle. Kuukausi on lyhyt, mutta siinä näkee kuitenkin ihmisen oman suunnan löytämisen. Toivo kannattelee työtä: uusi asiakas on aina haaste ja mahdollisuus!”
”Alussa oli vaikeaa ohjaamisen näkökulman hakeminen sekä oikeiden menetelmien löytäminen. Asiakastarpeiden arvioimiseen on onneksi saanut koulutuksesta vahvan pohjan ja oma aiempi työkokemus vahvistaa sitä. Haasteellisinta kuitenkin mun itseni kannalta oli se, että asiakasryhmä oli vieras. Koulutuksessa ei ollut käyty läpi esimerkiksi työvoimapoliittista sanastoa. Oli tosi paljon uusia käsitteitä."
”Tällä hetkellä tuntuu haasteelta dokumentointi: miten dokumentoida se, mitä asiakkaan kanssa on tehty ja saatu aikaan. Pitäisi kehittää jokin raportointimenetelmä, josta muut työntekijät saavat tietoa. Tämä on iso kehittämishanke, ja mun pitäisi löytää esimerkiksi lisäkoulutus, johon tämän voisi kytkeä. Vaikeaa mutta motivoi mua suuresti.”
”Oma koulutus antoi jotain eväitä dokumentoitiin – erityisesti mun opinnäytetyö, joka liittyi dementiatyöhön. Mulla on välineitä, joilla lähteä eteenpäin, ja luotan siihen, että pystyn luomaan dokumentointimenetelmän. Opinnäytetyö oli hyvä prosessi, joka valmensi tutkivaan ja kehittävään työotteeseen. Koska itselläni oli siitä kokemusta, niin olen kuullut, että se oli yksi syy, miksi tulin valituksi nykyiseen työhöni. Kannattaa siis rohkeasti tuoda kaikki osaaminen esiin työhaastattelussa! ”
Tunneälyä tarvitaan
”Asiakastyössä tarvitaan tunneälyä. Mä tarkoitan, että osaa nähdä asiakasta pintaa syvemmälle: yksilön tausta ja vahvuudet, mihin hän kykenee, mitä hän tarvitsee. Lisäksi mun työssä on etuna tuntemus käsityömenetelmistä. On oltava jokin osa-alue, jossa on vahva tietämys. Mulla se on puutyöt. On myös hyvä olla pieniä osaamisalueita, joita pystyy kehittämään. On osattava soveltaa ja tehdä variaatioita. ”
”Jollain tapaa puun vanki muttei puun ja kuoren välissä”
”Ai, miksi lähdin opiskelemaan ohjaustoimintaa? Muistelisin, että syynä oli puutyöosaamisen ja koulutus-/ohjaustyyppisen työn yhdistäminen. Aiempi ammattini on puuseppä. Huomasin, kun kävin viime tiistaina dementiatyössä pitämässä luennon opinnäytetyöni aiheesta, että kaikki työkokemukseni liittyy jollain tavalla puuhun. Nykyisessä työssäni yhdistyy erinomaisesti aiempi ja uudempi koulutus. Olen jollain tapaa puun vanki – ehdottomasti hyvässä mielessä. En suinkaan ole puun ja kuoren välissä! Vaan puuhun mahtuu monia vuosikertoja.”
”Opintojen aikana tuntui, että hyödyllisintä oli käsityömenetelmät, jotka olivat joskus melkein terapiaa itselle. Hyödyllisimmäksi mä kuitenkin sanon opinnäyteyön aihepiirin: tutkiva ja kehittävä ote, keskustelut ohjaajien kanssa, tutkimuksen tekeminen, puutyö, dementia. Viimeisenä vuonna oppi hurjasti asioita: millainen olen ohjaajana, mikä on mun tapa ohjata. Itsetuntemus lisääntyi, ja vikan vuoden teemana voisikin olla ’minä ohjaajana’. Tekniikoita voi opetella lisää loputtomasti, mutta niistä ei ole mitään hyötyä, jos ei ole vahvaa ohjauksellista otetta ja taitoa lähestyä ihmisiä oikein ja oikeissa tilanteissa.”
”Suosittelen opintoihin vielä enemmän teoriaa: asiakastarpeiden arviointia, tutkivaa otetta, dokumentointia, ohjaamista. Näistä on työssä tosi paljon apua. Itse tajusin vasta pidemmällä opinnoissa, miten tärkeää teoria on. Ohjaustilanteiden jälkeinen aivotyöskentely ja ohjaustilanteita ennen tapahtuva suunnittelu on ykkösjuttu. Ja yrittäjyyttä kannattaa opiskella. Siitä on paljon apua ohjaajan työssä, vaikkei yrittäjänä toimisikaan.”
Huutava pula miehistä
”Jos joku mies harkitsee ohjaustoiminnan alaa ja kiinnostaa ihmisten kanssa työskentely, niin kannustan kympillä: alalla on huutava pula miehisestä näkökulmasta! Työpaikkoja on ihan varmasti tarjolla. Tää on kai seksististä, mutta on yksinkertaisesti tilanteita, joissa tarvitaan miestä ja miehistä näkökulmaa. Dementiatyö on hyvä esimerkki: jos katsoo ’putkiaivoisesta’ näkökulmasta asiaa, niin huomaa, että tuloksellisuus on aivan erilaista. Mut ehkä hirtetään tuon sanomisesta, mut sanon kuitenkin.”
Sellotunneilla terapiaa
”Käyn joka viikko sellotunnilla, jotka aloitin viime syksynä uudestaan noin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Mulla on hyvä sellonopettaja, tosi taidokas kaveri, jolta opin paljon. Joka ikinen sellotunti on ihan kuin kävisi jossain terapiaistunnossa. Ajattele nyt: keskityt puhtaasti soittamiseen! Se on jollain tapaa nollaava, ja aina jää hyvä fiilis riippumatta siitä, onko soitto mennyt hyvin vai ei.”
”Toivon, että tulevaisuudessa mulla säilyisi yrittäjätyyppinen tapa toimia ja että jaksaisi nähdä asioita aina uudesta näkökulmasta. Haluan innostua työstä ja kehittää työtä. Tärkeää on erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan. Toivottavasti aina säilyy tarve ja kaipuu rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.”
Olen Tiina Nissinen, 25-vuotias ohjaustoiminnan artenomi Leppävirralta.
Millaista työtä teet ja missä?
Työskentelen Varkauden - Pieksämäen seudun verkostomuotoisessa lastenkultuurikeskus Versossa Versoverkko-hankkeen projektisuunnittelijana. Projektin tavoitteena on vakiinnuttaa Verson toimintaa. Projektin tuloksena on syntynyt Verson nettisivut, joiden sisällöstä ja päivittämisestä vastaan. Työpajojen ohjaaminen ja tapahtumien järjestäminen ovat tärkeä osa työtäni. Olen myös kouluttanut lasten parissa työskenteleviä kulttuuristen menetelmien ohjaamisessa.
Toukokuussa julkaistaan Versoverkko-projektin tuotoksena Verson toiminnasta kertova Versotarhan tarinat -kirja, jonka aineiston keruussa ja kuvatoimituksessa olen ollut mukana. Työhöni kuuluu myös ilmoitusmateriaalin valmistamista ja tiedottamista. Työnkuvani on siis hyvin monipuolinen. Verso toimii viiden kunnan alueella, joten välillä reissataan paikkakunnalta toiseen ja välillä istutaan toimistossa.
Mitä rakastat työssäsi?
Työpajojen ohjaamien on parasta! Pidän myös ilmoitusten ja esitteiden valmistamisesta.
Mikä työssäsi on haastavinta?
Jos ryhmässä on kovin eri-ikäisiä lapsia, on haastavaa, jopa vaikeaa, suunnitella toimintaa niin, että kaikki pystyvät siihen osallistumaan ja se on heille mielekästä. Avoimien työpajojen suunnittelu on haastavaa, sillä etukäteen ei tiedä, minkä ikäisiä ja miten paljon lapsia tulee.
Millainen työyhteisö, työkaverit ja asiakkaat sinulla ovat?
Verson koordinaattori Mervi Riikonen on Verson ainoa vakituinen työntekijä. Verso on hallinnollisesti Soisalo-opiston alaisuudessa ja Verson toimisto sijaitsee Soisalo-kuvataidekoulun rakennuksessa, joten opiston väki on työyhteisöäni, vaikka heidän kanssaan olen vähemmän tekemisissä. Versolla on myös lukuisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa toteutetaan esimerkiksi tapahtumia. Verson kohderyhmä on 0 - 18-vuotiaat, toimintakaudella 2010 - 2011 toimintaa on ollut lähinnä alle kouluikäisille. Lapsethan ovat aivan ihania! Se mielikuvituksellisuus, innostuneisuus, luovuus ja ennakkoluulottomuus, mitä lapsissa on, on jotain ihan mahtavaa!
Miksi lähdit aikanaan opiskelemaan ohjaustoimintaa?
Olen luova ja idearikas tyyppi, joka ei välttämättä jaksa tehdä samaa juttua kovin pitkään. Lisäksi halusin työn, jossa saan olla ihmisten keskellä. Ohjaustoiminta tuntui olevan juuri minun juttuni!
Mitä opintosi sinulle antoivat ja hyödytkö opinnoista nykyisessä työssäsi ?
Opintoni antoivat itsevarmuutta, menetelmäosaamista, ryhmänohjaustaitoja, projektiosaamista, soveltamiskykyä, viestintätaitoja - vaikka mitä! Lähes kaikesta oppimastani on ollut hyötyä nykyisessä työssäni. Varsinkin menetelmäopinnoista on ollut suuri apu työpajojen suunnittelussa. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää osata soveltaa tuttuja menetelmiä ja varioida niistä yksinkertaisempia.
Mitä sanoisit aloittelevalle ohjaustoiminnan opiskelijalle?
Olet valinnut hyvän alan!
Mitä ovat intohimosi ja miten lataat akkuja?
Käsillä tekeminen on minulle tärkeää, ja harrastan kädentaitoja monipuolisesti. Muita intohimon kohteita ovat liikunta ja hevoset. Akkuja lataan hiihtoladulla, lenkkipolulla, tanssisalilla, tallilla ja hevosen selässä. Liikunta, erityisesti ratsastus, on parasta terapiaa. Myös perheen kanssa vietetty aika on tärkeää. Mitä kuuluu yksityiselämääsi ja mitä toivot tulevaisuudelta?
Muutin kaksi vuotta sitten Hämeenlinnasta takaisin kotikonnuille Leppävirralle ja olen viihtynyt täällä erinomaisesti! Tyttäreni Sara on nyt viisivuotias ja opettelee innokkaana lukemaan ja kirjoittamaan, myös piirustusinnon tuntuu perineen äidiltään. Toivon, että oman alan töitä löytyisi jatkossakin. Tulevaisuudessa siintää myös sukupolvenvaihdos ja muutto kotitilalle Soisalonsaareen, minkä toivon sujuvan mutkattomasti.
Hämeenlinna ja ohjaustoiminta. Ne eivät sanoneet minulle vielä vuonna 2005 jatko-opiskelupaikkoja etsiessäni paljoakaan. Päätin kuitenkin hakea, pääsisinpähän ainakin opiskelemaan haaveilemaani luovaan ja ihmisläheiseen työhön, jos pääsykokeissa lykästäisi. Pääsykokeiden jälkeen tiesin sentään missä Hämeenlinna on ja ohjaustoimintakin kuulosti jo muulta kuin kahdelta hankalalta sanalta yhteen kirjoitettuina.
Siitä on nyt neljä vuotta. Ne neljä vuotta ovat menneet nopeammin kuin mitkään neljä vuotta melko lyhyestä elämästäni. Ne eivät olisi menneet niin nopeasti, jos olisin joutunut raahautumaan hampaat irvessä kouluun. Tässä vaiheessa opintoja, kun kurssit on suoritettu ja opinnäytetyö vaatii enää tiivistelmät ja loppufiksausta, tuntuu menneet neljä vuotta olevan vielä yhtenä epämääräisenä möykkynä mielessä. Hyvä, ellei täydellinen hetki miettiä sitä, mitä ohjaustoiminnasta on jäänyt korvien väliin.
Oppeja ammatista, itsestä ja muista
Käsillä tekemisen iloa, tarinateatteria, projekti maahanmuuttajanuorten kanssa kaupunkia valokuvaten ja toinen Hämeenlinnan taidemuseolla, työharjoittelut, erityisesti kansainvälinen harjoittelu Yhdysvalloissa, pääaineopinnot ja kuntoutus-sivuaine, asiakastarpeita, toiminnan suunnittelua, toteutusta ja arviointia. Siinä joitakin asioita ja kokemuksia, joita olen saanut ja oppinut ohjaustoiminnasta. Neljän vuoden aikana ensimmäisen opiskeluvuoden epäilys omista ohjaamistaidoista on karissut. Olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, että jokainen meistä tekee työtään omalla persoonallaan, hyödyntäen omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnonkohteitaan. Kaikkea ei voi osata, mutta uutta voi silti oppia. Oppitunnit eivät olisi olleet myöskään mitään ilman mahtavia luokkakavereita, joiden kanssa keskustelut, yhdessä tekeminen ja pähkäily ovat antaneet minulle uusia näkökulmia tulevaan ammattiin ja omaan itseeni.
Ammattitaidon lisäksi ohjaustoiminnan neljä vuotta ovat kasvattaneet minua ihmisenä paljon. Suhtautumiseni erilaisiin ihmisiin on muuttunut. Pystyn hyväksymään paremmin erilaisuuden. Olen rohkeampi sanomaan oman mielipiteeni ja sen niin vaikean sanan: ei. Olen oppinut suhteellisuudentajua. Täydellisyyden tavoittelulla väsyy enemmin tai myöhemmin.
Kahdenkymmenen vuoden päästä?
Elämä heittää. Joskus yllättäen, yllättävään suuntaan. Se myös järjestää matkan varrelle haasteita, joihin tarttuminen pelottaa, mutta antaa myös paljon. Niin se teki taas, kun sain tietää saaneeni työpaikan kehitysvammaisten parissa. Huomaan, että minuun iskee ajoittain ”valmistumisahdistus”. Nyt kun olen melkein valmis ohjaustoiminnan artenomi, kuvittelen että minun pitäisi osata nyt kaikki, olla täydellinen työntekijä, joka hoitaa kaiken. Heti sen perään herää vahva epäilys siitä, että olenko sittenkään oppinut mitään, onko minusta mihinkään. Sitten hengitän syvään ja olen taas vakuuttunut, että minua, ohjaustoiminnan artenomia tarvitaan tässä maailmassa. Se saattaa vaatia oma-aloitteisuutta, sinnikkyyttä, rohkeaa oman itsen ja taitojen markkinointia ja taas kerran vastaamista siihen kysymykseen, jonka olen kuullut jo aika monta kertaa: niin mitäs se ohjaustoiminta oikein on? Mutta luulenpa että minusta, ja kaikilla muistakin ohjaustoiminnan opiskelijoista ja jo valmistuneista, on siihen.
Siispä, kun maailma heittäytyy hankalaksi, heittää haasteiden eteen, pidä mielessä seuraava Mark Twainin ajatus:
Twenty years from now you will be more disappointed by the things that didnt’t do
than by the ones you did do.
So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor.
Miia Lumivuokko valmistui ohjaustoiminnan artenomiksi (AMK) keväällä 2003. Työ Hämeenlinnan setlementissä alkoi jo opiskelujen aikana. "Minähän olen oikea malliesimerkki siitä, miten harjoittelu ja opinnäytetyö johtavat työpaikan saamiseen", toteaa Miia.
Valitut opinnot valmensivat nykyiseen työhön Jo opintojen ajalta löytyy monta oppimiskokonaisuutta, jotka keskittyivät monikulttuurisuuteen. Kolmannen opiskeluvuoden alussa olevat projekti 2 -opinnot Miia teki Hämeenlinnan setlementtiin, jonne hän meni myös syventävään työharjoitteluun. Opinnäytetyö syntyi Hämeenlinnan setlementin Kansainvälistyvää kaveruutta -kampanjasta, jossa Miia toimi koordinaattorina. Projektin ja harjoittelujen aikana Miia valitsi sivuaineekseen 15 opintopisteen laajuiset monikulttuurisen työn opinnot sosiaalialan koulutusohjelmasta.
"Ennen kun toi monikulttuurisuus-juttu löytyi, niin tuntui, että mitä tämä ohjaustoiminnan opiskelu voi mulle antaa? Mikä on mun juttu? Kaikki tuntui kivalta, mutta mikään ei oikein kunnolla sitä ennen kolahtanut", pohtii Miia. Tämä kolahti, ja synnytti sen esimerkillisen paketin, josta Miia mainitsi haastattelussaan. Projektiopinnot, sivuaineopinnot, harjoittelu ja opinnäytetyö samasta teemasta - näin syntyy vahva osaamisalue, jonka turvin on hyvä lähteä työelämään.
Ohjaustoiminnassa antoisinta projektit ja laaja-alaisuus Projektit ja käytännön harjoittelu ovat "hedelmällisin juttu" ohjaustoiminnan opinnoista. "Ja se, että tietää eri toimintatapoja. On saanut tosi monenlaisia eväitä: ilmaisullisia menetelmiä, kädentaidollisia menetelmiä. On syntynyt kokonaiskuva kentästä - siitä, mitä kaikkea voi tehdä", Miia pohtii. Ja jatkaa, että vaikka nykyään ei suinkaan aina tee kirjallisesti ohjaussuunnitelmia, niin oli todella tärkeää, että niitä tehtiin opiskeluaikana. "Ne tuntui tosi turhauttavilta joskus. Oli tosi hyvä, että ne tehtiin perusteellisesti, vaikka ne silloin hermostutti. Nyt on huomannut, että ne on jossain selkäytimessä ja että ohjaussuunnitelman käy läpi vähintään alitajuisesti."
Ohjaustoiminnan haasteeksi mutta ehdottomasti myös anniksi Miia mainitsee laaja-alaisuuden: "Se otti joskus päähänkin, mutta se valmistaa kyllä ihan oikeasti aika moneen tehtävään. Ja työssä oppii isää. Sitten vasta huomaa, mitä kaikkea onkaan oppinut opiskelujen aikana. Ja toisaalta mitä kaikkea voi vielä oppia työelämässä."
Ammatti-identiteettinsä kanssa kärvistelevälle opiskelijalle Miialla on lohdutus: "Kärsivällisyyttä! Jos oma juttu ei ole löytynyt, kyllä se vielä löytyy. Työmaailmassa on hirveästi mahdollisuuksia. Täytyy pyrkiä enemmän tekemänsä työn kautta tuomaan esiin sitä, mikä on ohjaustoiminnan idea ja ydin." Koulutus antaa mahdollisuuden avata ovia moneen suuntaan. "Olkaa omia itsejänne ja arvostakaa omaa osaamistanne, niin oma paikka löytyy", kiteyttää Miia.
Ilkka Valpasvuo on huumoria taajaan viljelevä nuorimies, joka oli ohjaustoiminnan pioneeriluokalla (vuosikurssi 99) ainoa mies, joten Ilkka kommentoikin, että huumori tuli välillä tarpeeseen...
Tällä hetkellä Ilkka työskentelee Ylöjärven kaupungin nuorisotoimessa iltaohjaajana. Työ on osa-aikainen, mutta Ilkka kuvaa sitä "omimmaksi työkseen". Ilkan lisäksi nuorisotilalla työskentelee kaksi muuta henkilöä. Normaalina iltana nuorisotilalla on töissä isäntä ja iltaohjaajaa. Koulutustaustoina joukon ohjaajilla on nuorisotyön opintoja ja kasvatustieteitä, isännällä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan sekä psykiatrisen sairaanhoitajan tutkinnot ja Ilkalla ohjaustoiminnan artenomi (AMK) tutkinto. Työtiimistä löytyy siis monipuolista ammatillista osaamista.
Ilkka ohjaa nuorisotilalla sekä ala-kouluikäisiä 3. - 6.-luokkalaisia että yläkoululaisia ja siitä aina 18-vuotiaisiin asti olevia nuoria. Ilkka kertoo, että nuorempien kanssa hän tekee enemmän ohjauksellista työtä, leipomista, sählyn peluuta ja askarteluakin välillä. Isompien kanssa on enemmän hengailumeininkiä. Ilkan mukaan tilalla käy tosi mukavia nuoria. Ilkan työnkuvaan kuuluu vastata tilan ja asiakkaiden viihtyvyydestä sekä järjestää toimintaa. Tärkeää on keskustella ja olla nuoria varten läsnä - olla luotettava aikuiskontakti. Rennoimmillaan se tarkoittaa kortinpeluuta ja biljardia ja raskaimmillaan sanktioiden jakamista ja kurinpitoa. Ilkan mielestä suunniteltua ohjaamistyötä voisi olla vielä enemmänkin.
Ilkka haki samaan aikaan nuorisotyötä ja ohjaustoimintaa lukemaan. Ohjaustoimintaan hän pääsi kuitenkin suoraan sisälle ja kokonaisuus vaikutti mielenkiintoiselta. "Käsityöt eivät ole koskaan olleet minun juttuni, mutta hengissä selvittiin silti", hän vielä lisää.
Pääaineenaan Ilkka luki terapeuttista ohjaustoimintaa ja sivuaineena erityisnuorisotyötä. Siitä Ilkka sanoo olleen varmasti kaikkein eniten hyötyä nykyisessä ammatissaan. Opiskelun aikana Ilkka oli harjoitteluissa päiväkodissa, nuorisotoimella sekä Tampereen Etsivässä nuorisotyössä. Etsivässä nuorisotyössä nuoria mennään "etsimään" kaduilta, puistoista, kodeista yms. Tavoitteena on saattaa jo olemassa olevien palveluiden pariin sellaisten tarpeessa olevia nuoria. Harjoittelusta Etsivässä työssä Ilkka löysi hyviä kontakteja, joiden kautta hän oli mm. viime kesänä leirillä ohjaamassa.
Kiitosta ohjaustoiminnan koulutukselle Ilkka antaa avarakatseisuudesta, joka oli hänen mielestään plussaa. Opiskelusta Ilkka kuvaa saaneensa pitkäjänteisyyttä ja Hyviä Ystäviä. "Joskus syntyi tunne, että tiedän monta asiaa, missä en ole hyvä. Toisaalta taas opin paljon itsestäni ja itselle soveltuvista ohjausmenetelmistä. Sain mielenkiintoisia työelämäkokemuksia ja ATK-taidot kehittyivät."
"Meillä oli todella onnistunut ja monipuolinen ohjaustoiminnan opintoihin liittyvä kahden kuukauden ulkomaan harjoittelu Bosniassa suomalaisen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin kautta”, tytöt kertovat.
Tytöt aloittivat harjoittelun vammaisten lasten päiväkeskus Koraci Nadessa eli Toivon Askelissa ja olivat siellä huhtikuun ajan. "Työtehtäviimme kuului päiväkeskuksen toimintaan tutustuminen, askarteluhetkien järjestäminen ja seuraaminen. Lauantaisin pidimme tyttökerhoa harjoittelun ohjaajamme luona." Kerhossa Sini ja Minna ohjasivat erilaisia kädentaitoja. Toukokuussa he toteuttivat kädentaidoista kurssikokonaisuuden eri järjestöjen edustajille sekä opettivat kädentaitoja Tuzlan yliopiston defentologian laitoksen opiskelijoille. "Vammaisten lasten päiväkeskuksessa, kuten vähän kaikkialla, oli talous tiukalla. Työntekijät eivät saaneet aina palkkaansa eikä lapset päivittäistä ruokaansa. Lapset ja työntekijät olivat meistä innoissaan, kun saivat tehdä uusia juttuja. Nukketeatteri oli tosi super, kuten bosnialaiset sanoivat. Opetimme siitä eri tekniikoita ja varjoteatterimme pääsi televisioonkin!" Sini kertoo.
Kommunikointi tytöiltä onnistui elekielellä ja englannilla, mutta opettelivatpa he muutaman ohjauksellisen sanan bosniaksikin. Muutenkin ohjaustuokioiden olot poikkesivat suomalaisesta käytännöstä. "Järjestimme mielenterveys- ja invalidinaisten järjestöille kursseja, joita pidimme +36 asteen lämmössä parvekkeella. Ohjasimme kankaanpainantaa, korttien valmistusta ja paperimassatöitä. Ohjattavat olivat niin innoissaan, etteivät malttaneet kuunnella ohjeita, vaan olisivat heti aloittaneet työnteon.”
Minna ja Sini ottivat Bosnian omakseen kahden kuukauden harjoittelun aikana. Heille ei riittänyt pelkkä työharjoittelu, vaan he suorittivat aktiivisesti jo siellä myös kuluvan lukukauden opintoja: "Harjoittelumme ohjasi tulevia opintojamme ja toimenkuvaamme. Suoritimme Bosniassa myös tutkimusprojektin, jossa kartoitimme bosnialaisten kädentaitoja ja tarvetta ohjekirjalle. Havaitsimme kädentaidot valtavaksi kehittämisalueeksi ja tarvetta olisi mm. ohjaajakoulutukselle, ideoille ja materiaaleille. Päätimme alkaa kehittää kädentaitojen ohjekirjaa bosnialaisten tarpeisiin opinnäytetyönämme." Myöhemmin tytöt tekivät opinnäytetyönään kädentaitojen ohjekirjan bosnialaisille ohjaajille.
Haastateltavana artenomi ja ohjaaja Marika Litukka, haastattelijana ja jutun kirjoittajana ohjaustoiminnan opiskelija Susanna Halonen
Ohjaustoiminnan koulutusohjelman alumni kertoo seuraavassa mietteitään koulutuksestaan ja sen antamista valmiuksista hänen nykyiseen työhönsä. Koulutus on hänen mielestään toiminut hyvänä pohjana monelle asialle. Tyytyväisyys on aistittavissa.
En ole vielä ehtinyt ajattelemaan itseäni ohjaustoiminnan artenomina. Nyt minulla oli hyvä tilaisuus miettiä tulevaisuuttani, kun aloin tehdä juttua yhdestä koulutusohjelmamme alumnista, vuonna 2004 ohjaustoiminnan artenomiksi valmistuneesta Marika Litukasta. Eittämättä peilasin kaikkea Litukan kertomaa itseeni, opiskeluihini ja tulevaisuuden suunnitelmiini. Olisiko minusta sittenkin ohjaustoiminnan artenomiksi?
Toisen opiskeluvuoden kolkutellessa loppusuoraa ja harjoittelun muistuttaessa itsestään alkaa oma epävarmuus ja etenkin epäonnistumisen pelko nostaa päätään. Marika Litukan ajatus omasta ammatillisesta minästään oli toivoa antava: hän on saanut huomata, että vaikka hän onkin omasta mielestään kelpo ohjaaja, hänellä on edelleen kehitettävää itsessään ja taidoissaan. On hyvä tietää, että koskaan ei voi olla täysin valmis, mikä ajatuksena antaa varmasti uskoa opintoihin muillekin kuin minulle!
Lasten ja nuorten ohjaaja
Marika Litukkaa lykästi valmistumisen jälkeen, ja hän pääsi sijaiseksi Tampereen kaupungin lasten ja nuorten toimintakeskuksen askartelukeskuksen askarteluohjaajan paikalle. Ohjaajia hänen työpaikallaan on neljä, jotka ovat asiakkaiden käytettävissä, jos he tarvitsevat apua tai neuvoja askartelemisessa tai kädentaidoissa. Lisäksi he järjestävät askartelutuokioita esikouluikäisille ryhmille yhtenä päivänä viikossa. Ohjaustyön lisäksi Litukan työnkuvaan kuuluu materiaalinhankintaa, askartelutuokioiden ideointia sekä uusien mallien valmistusta.
Monenlaista ohjauskokemusta
Opintojen aikana Marika sai monenlaista ohjauskokemusta. Ensimmäisenä vuotena hän teki yhdessä luokkatovereidensa kanssa vanhuksille pelin, jonka he myös ohjasivat. Toisena vuotena Marikalle kertyi ohjauskokemusta jo hieman enemmän projektiopintojen ja harjoittelun myötä. Projektiopinnoissa Marika oli ohjaamassa mm. ruukunkoristelukurssin, jouluaskartelua ja askarteluiltoja. Ensimmäisen harjoittelujakson Marika suoritti Tampereen kaupungin lasten- ja nuorten toimintakeskus Vuoltsun askartelu- ja savipajassa sekä Tampereen kaupungin Pispan palvelukeskuksen askartelussa. Marikan kokemus todistaa, että harjoittelusta voi olla hyötyä, sillä hän oli saanut nykyiseen työpaikkaansa kontaktin harjoittelun myötä.
Kolmantena vuotena Marikan ohjauskokemus karttui jälleen projektiopintojen myötä, jolloin hän teki ympäristötaideprojektin Hämeenlinnan lasten- ja nuorten käsityökoululle. Marika sai ohjausvarmuutta myös pääaineopintojen kautta. Hänen pääaineenaan oli pedagoginen ohjaustoiminta, jonka puitteissa hän kävi ohjaamassa mm. kankaanpainantaa, ohjauskokonaisuuden käsityökoulun oppilaille sekä opiskelutovereilleen harjoituksia. Syventävän harjoittelun aika Marikalla oli neljäntenä vuotena, jonka hän suoritti Tampereen TAITEssa. TAITE järjestää toimintaa esikouluryhmille, koululaisille ja opettajille museoiden näyttelyiden pohjalta. Marikan harjoittelu painottui kädentaitopajojen suunnitteluun ja toteutukseen. Syventävä harjoittelu oli ammatillisesti kasvattava kokemus, koska silloin hänelle tuli varma tunne siitä, että hän on oikealla alalla.
Kiitosta Marika opinnoilleen antaa sen monipuolisuudesta. Hän on saanut hyvän pohjan - juuret, kuten hän itse ilmaisee, joiden on nyt aika antaa kasvaa ja rönsyillä. Hänelle on ollut eniten hyötyä pedagogisista opinnoista sekä kädentaitojen opiskelusta ja niiden soveltamisesta ohjaustilanteisiin. Tuleville ohjaustoiminnan artenomeille Marika antaa neuvoksi, että kannattaa ohjausten myötä kerätä monipuolista ohjauskokemusta eri ikäryhmistä sekä erityisryhmistä, jotta löytäisi oman juttunsa, johon haluaa lähteä suuntautumaan. Lopuksi Marika toteaa ohjaustoiminnan koulutusohjelman antaneen hyvän pohjan monelle asialle. Häntä on helppo uskoa, niin vakuuttavan innostuneelta koulutuksestaan hän vaikuttaa.
Maija Rimpiläinen – kanttori ja ohjaustoiminnan artenomi – lähti opiskelemaan ohjaustoimintaa, koska halusi tulla kokonaiseksi: musiikki ja käsillä tekeminen olivat vahvoja, ja hän halusi ne molemmat myös ehjiksi osiksi elämäänsä. Rinnekodilla ohjaajana työskentelevä Maija pitää työssään siitä, että mikään ei ole itsestään selvää.
Viime keväänä valmistunut ohjaustoiminnan artenomi (AMK) Maija Rimpiläinen työskentelee Espoossa Rinnekodilla kiertävänä ohjaajana. Rinnekoti-Säätiö tuottaa sosiaali- ja terveyshuollon palveluja kunnille ja erityishuoltopiireille. Rinnekoti tarjoaa kehitysvammaisten päivätoimintapalveluita avohuollossa tai laitoksessa asuville. Asiakkaat tulevat päivätoimintaan, ja heille järjestetään joko työtoimintaa tai kuntouttavaa toimintaa. Rinnekodilla on esimerkiksi kaksi verstasta, kutomo, työkeskus, ulkotyökeskus, kaksi päivälää, toiminta- ja kommunikaatioryhmä sekä työn opetusta eri-ikäisille autisteille.
Työ on näköalapaikka
Maijan tehtävä on ”olla siellä, mistä puuttuu ohjaaja”. Tämä oli Maijan oma toivomus. Hän ajatteli, että tällainen työ olisi näköalapaikka tutustua monenlaisiin mahdollisuuksiin: siihen, mitä kehitysvammaisten kanssa voi tehdä ja mikä voisi olla itselle ominainen ja mukava paikka. Pidemmät sijaisuudet Maija tietää etukäteen, mutta esimerkiksi tänään hän on ollut pikakomennuksella kahdessa paikassa. Päivät ovat hyvin vaihtelevia. Työssään Maija on ollut nyt kaksi kuukautta.
Mistä Maija pitää työssään eniten? ”Pidän oivalluksesta, että ei ole olemassa mitään määritelmää siitä, millaisia kehitysvammaiset ovat tai millaisia ihmiset ylipäätään ovat. Huomaan joka päivä, että jokainen ihminen on yksilö. Jokaiseen on pakko tutustua – ilo tutustua –, jos haluaa olla hyvä ohjaaja. Pidän siitä, että mitään itsestäänselvyyttä ei ole. Olen myös saanut 'nenilleni' oletettuani, että jokin asia on jotakin eikä se ole sitä ollutkaan, mistä olen ollut hyvilläni.”
Haastavinta työssä on vauhti. Maija kokee, että hänellä olisi jotenkin luontaisesti kovempi vauhti kuin asiakkailla. ”Minun täytyy koko ajan tasoittaa omaa pulssia”, Maija sanoo. Toinen haaste on se, että jotkut asiat ovat ehdottoman tarkkoja, ja niiden kanssa on opittava elämään ja pitämään niistä kiinni. Esimerkiksi, jos joku ei saa syödä kuin tietyn määrän ruokaa, asia on ehdottomasti niin.
Halu tulla kokonaiseksi
Miten Maija sitten hakeutui ohjaustoiminnan opintoihin vuonna 2003? ”Seikkailin ohjaustoiminnan nettisivuilla ja katselin opetussisältöjä, jotka olivat todella kiinnostavia. Minulla oli ollut mielessä ammatin vaihtaminen, ja niinpä ajattelin, että tuonne haluan – näin lapsellisen yksinkertainen juttu se oikeastaan oli.” Se, mitä ohjaustoiminta on, valkeni kuitenkin ehkä vasta ensimmäisen vuoden lopussa tai toisen vuoden alussa, mitä Maija ei pidä yhtään huonona asiana. Maija oli opiskelut Sibelius-Akatemiassa kanttoriksi ja tehnyt vuosia kanttorin työtä sekä johtanut kuoroja. ”Halusin tulla kokonaiseksi. Minussa asui vahvasti käsillä tekeminen muusikon lisäksi, ja sen puuttuminen elämästä oli jäänyt vaivaamaan.” Molemmat puolet – musiikki ja käsillä tekeminen – ovat nyt ehjiä ja läsnä elämässä.
Tärkeimpänä oppina ohjaustoiminnan opinnoista Maijalle jäi mieleen näkökulma siitä, että palvellaan asiakasta – ei (pelkästään) toteuteta itseä. ”Minut oli muusikkona opetettu siihen, että kun osaat jonkin asian, niin sitten teet ja ilmennät sitä. Ohjaustoiminnassa yhtäkkiä pohdittiinkin, mitä tarpeita asiakkailla on. Tämä oli todellinen oivallus ja vapautus. Minä en olekaan pääroolissa vaan asiakas. Asiakas on tekemisen lähde”, Maija kiteyttää ohjaustoiminnan ydinajatuksen.
Kaiken, mitä opintoihin liittyi, Maija otti positiivisena haasteena vastaan. ”En keksi mitään vaikeutta, mikä opintoihin olisi liittynyt”, Maija sanoo, kun kysyn, mikä opinnoissa oli vaikeinta tai haastavinta. Lopulta hän kuitenkin sanoo vaikeinta olleen ehkä sen, että ymmärsi pitää tehtävät todella sen laajuisina kuin ne olivat eikä mennyt liian syvälle. ”Oikeastaan joskus syvälle meneminenkin oli vain positiivista”, Maija lisää kuitenkin. ”Olin opiskellut aiemminkin, joten elämän järjestäminen opintojen ehdoilla ei ollut uutta. Otin kaiken opiskelun vastaan positiivisena kokemuksena. En todella keksi mitään, mikä olisi ahdistanut.”
Opinnoista vahvat ohjaamisen taidot
Opintojaan aloittavalle opiskelijalle Maija haluaa sanoa, että hän on työssään ollut iloinen ohjaustoiminnan ammattilaisen ohjaamisen taidoista. Vahvat ohjaamisen taidot ovat todella tulleet esiin työpaikalla. Maija kertoo esimerkin: ”Jouduin kahden viikon työssäolon jälkeen tekemään aika pitkän sijaisuuden autistiryhmässä vailla tietoa tai kokemusta autismista. Se on vähän niin kuin ’heitettäisiin elävältä muurahaispesään ja katsotaan, miten selviytyy’. Autistien kanssa toimintaa pyritään pikemminkin minimoimaan kuin aktivoimaan, johon minä taas olin tottunut. Se, että koulussa oli saanut todella paljon harjoitella ohjaamista, pelasti minut. On rohkeutta tarttua sellaiseenkin tilanteeseen, josta oikeasti ei tiedä mitään – ja selviytyy!” Esimerkiksi pedagogisen ohjaustoiminnan opiskelun jälkeen Maijalle syntyi tunne, että ”tämän vuoksi olen näissä opinnoissa: tämä pitäisi jokaisen oppia”.
”Ajattelen, että koulu jatkuu työpaikalla: kaikenlaista tietoa eri asiakasryhmistä ja tarkemmat yksityiskohdat oppii työpaikalla. Niistä ei kannata hermostua opiskelujen aikana. Olen täällä ekalla luokalla, vaikka olenkin töissä”, Maija sanoo ja nauraa päälle: ”Saan vaan parempaa opintorahaa.”
Maija rohkaisee aloittelevia opiskelijoita tai työtä hakevia: ”Me ohjaustoiminnan artenomit olemme todella kovaa valuuttaa nimenomaan ohjaamisen taitojen takia.” Tietenkin hirveästi pitää markkinoida ohjaustoimintaa työtä hakiessa, mutta sitten kun siitä kertoo ja ihminen todella kuuntelee, niin ohjaustoiminta välittömästi kiinnostaa. Täytyy rohkeasti hakea paikkoja, joissa mainitaan sosionomi tai vastaava. Ammattitaito riittää aivan varmasti, Maija rohkaisee. Työssään Maijalla on kollegoina ohjaustoiminnan artenomeja, sosionomeja ja muun muassa tekstiilin artenomeja, mitä Maija pitää rikkaana asiana. Moniammatillinen työskentely on hedelmällistä.
Vapaa-ajalla koulutusta, kuvataidetta, musiikkia ja hiljaisuutta
Vapaa-ajalla Maija lataa akkuja muun muassa täydennyskoulutuksessa, vaikka omat opinnot ovat päättyneet vasta viime keväänä. Maija on Näkövammaisten kulttuuripalvelut ry:n järjestämässä kuvailutulkkaus-koulutuksessa, jonka työpaikka kustantaa. Koulutukseen tehtävänä lopputyönä Maija järjestää kehitysvammaisten asiakkaidensa kanssa toiminnallisen museokierroksen EMMAan, Espoon modernin taiteen museoon. Maija pakertaa myös aikuisten taiteen perusopetuksen kuvataiteen lopputyön parissa.
Koulutukset ovat toisaalta myös kuluttavia, ja niinpä joskus on pakko lähteä pitkälle juoksulenkille. Musiikki on paljon läsnä Maijan elämässä edelleen. Hän soittaa pianoa joka päivä, kuuntelee ja kuluttaa musiikkia monin tavoin, elävää ja levymusiikkia. Maija myös ulkoilee ja nauttii luonnosta. Hän asuu Rinnekodilla, missä on ihanat maisemat ja upeat retkeilymahdollisuudet. Puhuminen ystäväpiirissä ja toisaalta hiljaa oleminen virkistävät.
”Tulevaisuuteen liittyy tietenkin haaveita ja unelmia, ja toivon, että ne joskus jotenkin tulevat lihaksi. Pelkona on se, että apua, jos ei tulevaisuudessa ole enää mitään uusia ajatuksia päässä – jos ei enää keksi mitään”, Maija sanoo nauraen mutta kuitenkin vakavasti. ”Työni opettaa tätä hetkeä. Toivon, että myös tulevaisuudessa pystyn olemaan tässä hetkessä läsnä."
