Tutustu sekä nykyisten että maisemasuunnittelun koulutusohjelmasta jo valmistuneiden opiskelijoiden ajatuksiin ja tuntemuksiin niin opiskeluajalta kuin sen jälkeiseltä taipaleelta työelämässä.
Maisemasuunnittelun koulutusohjelman ensimmäiset opiskelijat aloittivat opintonsa syksyllä 1994. Silloiset ja esimerkiksi tällä hetkellä Lepaalla opiskelemassa olevat opiskelijat voivat jakaa monia yhteisiä asioita ja kokemuksia, mutta paljon asioita on myös muuttunut näiden vuosien aikana. Jokainen opiskelijaryhmä jättää oman jälkensä koulutusohjelmaan. Näin tapahtuu myös tulevaisuudessa jokaisen uuden opiskelijan myötä.
Miksi valitsit HAMKin Lepaan yksikön ja maisemasuunnittelun koulutusohjelman?
- Ylioppilaaksi valmistuttuani tulin Lepaalle opiskelemaan Hämeen ammatti-instituuttiin puutarhuriksi. Työskenneltyäni viheralalla ulkomailla ja Suomessa päätin hakeutua opiskelemaan alalla eteenpäin.
- Kaikille, jotka ovat kiinnostuneita meitä ympäröivästä luonnosta, rakennetun ja rakentamattoman ympäristön ja ihmisten vuorovaikutuksesta. Ala sopii sekä miehille että naisille. Ulkomailla erityisesti viherrakentaminen ja -hoito, ovat miesvaltaisia töitä. Viheralalla tarvitaan luovuutta, rohkeaa omaa näkemystä ja samalla sosiaalisia vuorovaikutustaitoja omaavia ihmisiä, jotka eivät pelkää fyysistä työntekoa joskus vaativissakin olosuhteissa (esim. hoito- ja viherrakennustyöt). Koulutusohjelmasta ei valmistu ainoastaan maisemasuunittelijoita, vaan mahdollisuuksia on monia, vaikkapa viherrakennusyrittäjästä aina viheralan lehtitoimittajaksi.
Miksi valitsit HAMK/maisemasuunnittelun ja mitä opiskelu on pitänyt sisällään? - Maisemasuunnittelu soveltuu tämänhetkisiin tulevaisuuden suunnitelmiini. Ala kasvaa ja kehittyy koko ajan, ja lisäksi se tarjoaa laajan kirjon tehtäviä myös puhtaan suunnittelutyön ohella. Kaikki tähän asti opittu tulee tarpeeseen, sillä suunnittelu on hyvin kokonaisvaltaista ja vaatii myös laajaa yleissivistystä sekä uteliaisuutta uusille tuulille.
Mitä mieltä olet opiskelusta Lepaalla? - Opiskelu on monipuolista, vaikka aiheisiin ei välttämättä ehditä paneutua aina niin paljon kuin haluaisi. Käytännön kokemus viheralasta helpottaa asioiden ymmärtämistä. Opettajien pitkä käytännön kokemus sekä jatkuvat yhteydet työelämään samoin kuin vierailevat luennoitsijat pitävät jalat maassa. Koulun yhteydet työelämään ja ulkomaille tarjoavat hyvät mahdollisuudet niin työllistymiseen kuin ulkomailla opiskeluun. Itse olen lähdössä vuoden opiskelijavaihtoon FH Weihenstephaniin Saksaan ja teen myös opinnäytetyöni siellä.
Heini-Elina on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena saksan kieli. Miksi valitsit päiväopiskeluna suoritettavat opinnot? - Kokopäiväopiskelu oli itsestään selvä valinta. Yhtenä syynä se, että pystyy hyödyntämään tarjotun opetuksen aivan eri tavoin kontaktituntien määrän kasvaessa verrattuna monimuoto-opiskeluun. Lisäksi ryhmän heterogeenisuus tuo mahdollisuuden avartaa näkökantojaan keskustelujen kautta ja erilaisen elämänkokemuksen pulpahdellessa esiin ryhmätöissä ja käytännön harjoituksissa. Keskinäisen oppimisen määrä moninkertaistuu.
Kenelle suosittelet opiskelua maisemasuunnittelun koulutusohjelmassa? - Ihmisille, joilla on pää pilvissä ja jalat tukevasti maassa - tarvitaan rohkeutta kokeilla omia ideoita ja kuunnella muita. Henkilöille, joilla on omia näkemyksiä sekä hyvät sosiaaliset taidot ja joilla on rohkeutta olla ylpeä omasta työstään ja jättää oma kädenjälkensä maisemaan.
Mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuuteen? - Työllistyminen alan yritykseen (suunnittelu, neuvonta), mahdollisesti jossain vaiheessa oman yrityksen perustaminen.
Millaista työtä teet? - Työskentelen kahden opiskelukaverini kanssa unelma-ammatissa omassa suunnittelutoimistossamme. Maisemasuunnittelu Kontrasti Oy:n perustimme viimeisenä opiskeluvuotenamme, ja ideaa hauduttelimme jo opiskelujen puolivälistä asti. Työni on erittäin monipuolista ja haastavaa.
- Toimimme kaikki kolme suunnittelijoina, minkä lisäksi jokaisella on myös omat vastuualueensa yrityksessä, joista minulla on markkinointi ja toiminnan kehittäminen. Yrityksen perustaminen on antanut todella hienon mahdollisuuden tehdä ammattia vastaavaa työtä heti valmistuttuamme. Yrittäjyys kuitenkin vaatii aktiivisuutta ja intoa alaa kohtaan. Vaikka oma yritys antaa paljon enkä voisi kuvitellakaan enää tekeväni muuta, voin sanoa, ettei näin ainakaan helpoimmalla pääse.
Miten päätit tulla tälle alalle? - Lähdin lukion jälkeen Mäntsälän ammattiopistoon lukemaan puutarhuriksi, jolloin mielessäni oli lähinnä floristiikka. Yhden suunnittelukurssin jälkeen tiesin, että tämä oli se mitä haluan isona tehdä. Mäntsälästä jatkoinkin suoraan Lepaalle lukemaan maisemasuunnittelijaksi.
Miten opiskelu on tukenut työtäsi ja miten se on vaikuttanut työhösi? - Lepaalla tutustuin heti tuleviin yhtiökumppaneihini ja toimimmekin tiiminä koko opiskelujen ajan. Lähdimme yhdessä vaihtoon Vancouveriin opiskelujen puolivälissä, missä ajatuksemme yrityksen perustamisesta sai alkunsa. Osallistuimme luovuuskurssille, joka käsitteli vahvuuksia ja heikkouksia luovassa ammatissa yksilönä ja tiimityöntekijänä. Huomasimme, kuinka tehokas tiimi voisimmekaan olla, kun vahvuutemme lyötiin yhteen. Kurssin päätteeksi professori kysyikin mahdollisuuksistamme työskennellä yhdessä.
- Yhdessä suoritettujen suunnittelukurssien lisäksi saimme Lepaalta hyvät eväät yrittämiselle. Osallistuimme yrityshautomon toimintaan ja Sense-liiketoimintasuunitelma kilpailuun, josta saimmekin ykköspalkinnon omassa sarjassamme. Hyvin tehdystä liiketoimintasuunnitelmasta on ollut paljon hyötyä yrityksemme ensi askelilla. Tiedämmekin erittäin tarkkaan mitä teemme ja mihin pyrimme!
- Maisemasuunnittelun opiskelun jälkeen olin puoli vuotta töissä viherrakentamisen parissa Jyväskylän kaupungilla kuten jo kolmena edeltävänä kesänä. Kun kaupungin yhdyskuntatoimen kaupunkisuunnitteluosastolla tuli hakuun suunnitteluavustajan toimi, aloitin työskentelyn vakituisena kaupunkisuunnitteluosaston suunnitteluavustajana.
- Kaupunkisuunnitteluosasto on osa yhdyskuntatoimen toimialaa, johon kuuluvat myös tonttiosasto, katu- ja puisto-osasto, ympäristöosasto, rakennusvalvontaosasto sekä hallinto ja kehittämisosasto. Kaupunkisuunnitteluosasto vastaa asema- ja yleiskaavojen laadinnasta sekä muusta kaupunkisuunnittelusta. Kiteyttäen kaupunkisuunnitteluosaston tehtävänä on luoda kestävää, toimivaa ja kaunista elin- ja asuinympöristöä kaupunkilaisille.
Mitä suunnitteluavustajan toimenkuvaasi kuuluu?
- Suunnitteluavustajan toimenkuvaan kuuluvat kaavakarttojen piirtäminen, kaavojen rekisteritietojen hallinnointi, havainnekuvien tekeminen, esitemateriaalien laatiminen, asiakaspalvelu, erilaisten asiakirjojen kuten osallistumis- ja arviointisuunnitelmien ja kaavaselostuksien kirjoittaminen, erilaisten teemakarttojen tekeminen, kaavahankkeiden osallisten selvittäminen, kaava-aineiston kokoaminen eri hallintoelinten käsittelyihin sekä kaavahankkeiden esiselvitystyön tekeminen.
- Työ on varsin haastavaa, monipuolista ja erittäin antoisaa, mutta myös vaativaa ja aikataulullisesti tiukkaa. Samaan aikaan meneillään on useita projekteja erilaisten ihmisten ja työryhmien kanssa. Tällöin organisointikyvyt, töiden priorisointitaito sekä tiimityöskentelytaidot nousevat tärkeiksi tekijöiksi työssä pärjäämiselle. Usein tehtäviin on reagoitava nopeasti lyhyellä varoitusajalla.
Mitä taitoja tarvitset työssäsi?
- Tietokoneella työskentely erilaisissa ohjelmistoympäristöissä edellyttää jatkuvaa tietoteknisten taitojen päivittämistä ohjelmien ja työmenetelmien kehittyessä nopeassa tahdissa. Työtehtävien hoitaminen on vaatinut opettelemaan useita erilaisia ohjelmia kuten esimerkiksi Xcity, AutoCad, CorelDraw ja MapInfo. Uusien ohjelmien omaksumista on osaltaan helpottanut opiskeluaikana karttunut vankka tietotekninen osaaminen.
- Hyppääminen lähes kylmiltään tuntemattomaan kaavoitusmaailmaan hortonomin koulutuksella oli aluksi aikamoinen shokki, mutta loppujen lopuksi olen mielestäni sopeutunut työympäristään ja työtehtäviin hyvin. Työni tarjoaa tulevaisuudessa varmasti paljon mielenkiintoisia projekteja liittyen enemmän tai vähemmän vihreään, ja uskon toimenkuvani mukautuvan taitojeni karttuessa itsenäisempään ja kokonaisvaltaisempaan työskentelyyn kaupunkisuunnittelun saralla. Työn painottuminen arkkitehtuuriin ja maankäytönsuunnitteluun vastaa ehkä paremmin omia tavoitteitani ja mielenkiintojani kuin ns. perinteiset hortonomin työtehtävät. Työssäni kohtaan kuitenkin useita viheralan hankkeita, jotka ovat yleensä varsin suuria sekä laajoja koko kaupunkia koskevia kokonaisuuksia kuten esimerkiksi viherosayleiskaavan ja viherpolitiikan laatiminen sekä viheraluejärjestelmä.
Mikä oli opinnoissasi tärkeintä työelämää ajatellen?
- Tärkeimpänä opiskeluaikaisena työelämään valmistavana asiana pidän vahvan tietoteknisen taidon omaksumista niin suunnitteluohjelmien kuin kuvankäsittely- ja tekstinkäsittelyohjelmien käytässä. Tietotekninen osaaminen helpottaa suunnattomasti astumista jatkuvasti teknistyvään työelämään.
- Tärkeää on myös koota laaja sekä näyttävä työkansio opiskeluaikana tehdyistä harjoitustöistä. Työkansio kertoo työnantajalle arvosanoja paremmin työnhakijan suunnittelukokemuksen monipuolisuudesta sekä konkreettisista taidoista.
- Lepaalla maisemasuunnittelun koulutusohjelman parhaina puolina pidän koulutuksen monipuolisuutta ja monialaisuutta. Nämä tekijät ovat mahdollistaneet valmistuneiden opiskelijoiden sijoittumisen monenlaisiin työtehtäviin. Hortonomin koulutus on omalla osallani mahdollistanut monien tavoitteiden ja haaveiden toteutumisen enkä ole hetkeäkään katunut uravalintaani.
- Opiskelin Lepaalla maisemasuunnittelun koulutusohjelmassa. Heti valmistuttuani pääsin töihin Rambolliin (silloinen Viatek) Tampereen toimipisteeseen, ja samassa paikassa olen viihtynyt siitä saakka. Yritys oli tullut tutuksi jo opiskeluaikana markkinoinnin opintoihin kuuluvan strategiatyön kautta. Ramboll on monialainen konsulttitoimisto ja maisemasuunnittelun osalta Suomen suurin suunnittelutoimisto.
- Teen Rambollissa suunnittelutyötä, ja SKOL-luokituksen perusteella olen nykyisin vanhempi suunnittelija (SKOL 04). Työni on monipuolista ja joskus myös haastavaa. Projektien aikataulujen tiukkuus aiheuttaa välillä stressiä ja työpäivien venymistä, mutta työ antaa paljon myös onnistumisen elämyksiä.
Millaista suunnittelijan työsi on käytännössä?
- Suunnittelukohteet vaihtelevat melkoisesti keskustakohteiden suunnittelusta puistoihin ja leikkipuistoihin sekä erilaisiin tie- ja liikenneympäristöihin. Samoin suunnitelmien tarkkuus vaihtelee esiselvityksistä toteutussuunnitelmiin.
- Usein suunnitteluprojekti etenee yleissuunnitelman (tai tie- tai katusuunnitelman) kautta rakennussuunnitelmaan, mutta toisaalta monet selvityshankkeet jäävät pohja-aineistoksi tilaajalle ilman jatkosuunnittelua.
- Suunnitteluprojekteihin kuuluu lähes aina useita eri alojen suunnittelijoita, jolloin suunnittelu on melkoista tiimityötä. Varsinkin ahtaissa keskustaympäristöissä joudutaan huomioimaan muun muassa erilaisia rakenteita, liikenteen tarpeita ja kunnallistekniikkaa, joten myös ympäristösuunnittelu voi olla kompromissien tekemistä. Toisaalta hyvässä tiimissä pyritään löytämään hyviä ratkaisuja niin ympäristön, ihmisten kuin tekniikankin kannalta.
Miksi opiskelit hortonomiksi?
- Opiskelu hortonomiksi oli varsin pitkän etsinnän tulos. Hakeuduin lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan, ensin biokemiaa ja sitten lääketiedettä. Opintojen aikana kuitenkin huomasin, että lääkärin ammatti ei tuntunut omalta, sillä kaipasin enemmän luovuutta tulevaan ammattiini. Oman puutarhan myötä syttyi kiinnostus kasveihin, ja oivalsin, että hortonomi-koulutus voisi olla hyvä tapa yhdistää kiinnostukseni suunnitteluun, arkkitehtuuriin, kasveihin ja ympäristöön. Olen ollut valintaani tyytyväinen, sillä ala tarjoaa paljon haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä työssään ja oppia koko ajan lisää.
- Opiskelu Lepaalla tarjosi varsin hyvät peruseväät nykyistä työtäni ajatellen. Useilla suunnittelukursseilla tutustui oikeisiin tilaajiin ja todellisiin suunnittelukohteisiin ja harjoitustyöt olivat riittävän monipuolisia. Paljon pitää tietenkin opetella lisää uudenlaisten projektien myötä, toisaalta kaikkien kurssien antia ei voi suoraan soveltaa käytännön työssä.
- Kokemukseni mukaan laajoista perustiedoista on hyötyä etenkin monialaisissa projekteissa: on hyvä ymmärtää esim. maanrakentamisen käsitteistöä, markkinointia tai ympäristöpsykologisia teorioita, kun keskustelee erilaisten tilaajien, sidosryhmien edustajien tai muiden suunnittelijoiden kanssa.