Mitä automaatiotekniikka on?
Automaatiotekniikka on insinööritieteiden alue, joka mahdollistaa tuotantolaitteiden ja prosessien tehokkaan ja taloudellisen toiminnan. Automaatiotekniikkaa sovelletaan esimerkiksi teollisessa tuotannossa, kiinteistöissä, liikennevälineissä ja liikenteen ohjauksessa, sähkön tuotannossa ja juomaveden käsittelyssä. Automaatiotekniikan teknologinen kehitys on vahvasti sidoksissa tieto- ja tietoliikennetekniikan kehitykseen. Koska automaatiota käytetään laajasti, alan perusosaaminen on hyödyksi lähes kaikissa tekniikan alan työtehtävissä.
Automaatiota hyödynnetään erityisen laajasti teollisessa tuotannossa. Valmistettavan tuotteen perusteella tuotantoprosessin automaatio voi olla joko prosessi- tai kappaleenkäsittelyautomaatiota. Prosessiautomaatiossa automaatiolla ohjataan mm. neste-, kaasu-, jauhe- ja energiavirtauksia. Toisaalta automaatio voi ohjata yksittäisiä kappaleita, jolloin on kyse kone- tai kappaleenkäsittelyautomaatiosta. Automaatio toteutetaan molemmissa tapauksissa samojen perusperiaatteiden mukaisesti.
Työelämään sijoittuminen
Insinööri tekee työssään usein taloudellisesti merkittäviä ratkaisuja, joten opiskelun tulee tähdätä laajaan teknilliseen kokonaisnäkemykseen. Automaatiotekniikan insinööri voi työskennellä moninaisissa teollisuuden ja elinkeinoelämän työtehtävissä. Automaatioinsinöörin työnkuva voi sisältää suunnittelu-, ohjelmointi-, konsultointi-, osto ja materiaalinhallinto-, käyttö-, projekti-, ylläpito-, hallinto- sekä koulutustehtäviä. Tyypillisiä automaatioinsinöörin ammattinimikkeitä ovat mm.:
- automaatiosuunnittelija
- ohjelmistosuunnittelija
- tehdaspalvelupäällikkö
- instrumentointisuunnittelija
- projekti-insinööri
- myynti-insinööri
- testausinsinööri
- laatupäällikkö
- yrittäjä
- käyttöinsinööri
- kouluttaja
- kunnossapitoinsinööri
- sähkösuunnittelija
- sähkötöiden johtaja
Insinöörin toimenkuva sisältää ammattiosaamisen lisäksi kommunikaatiotaitoja eri kansallisuuksien ja kulttuurien välillä, laatu- ja taloudellista ajattelua, luovuutta, ympäristön huomioimista sekä jatkuvaa itsensä kehittämistä.