Pääsivulle

Seminaarit ja tapahtumat

Hanke järjestää sekä kehittämisryhmien omia tilaisuuksia ja kokoontumisia että valtakunnallisia seminaareja ja muita tapahtumia. Kehittämisryhmien kokoontumiset esitellään niiden osissa, ja tähän osaan kootaan yhteisten seminaarien ja tapahtumien aineistoa. Esimerkiksi koulutusrakenneryhmän Työseminaarin 17.11.2010 materiaali on kohdassa Kehittämisryhmät->Koulutusrakenteen kehittämisryhmä->Tuotokset.

Seminaareja on periaatteessa kahdenlaisia: hankkeen ja sen kehittämisryhmien työn kehittämiseen painottuvia kehittämisseminaareja sekä ulospäin suuntautuvia valtakunnallisia seminaareja tai jonkun ison tilaisuuden sessioita. Myös kehittämisseminaarit ovat avoimia kaikille. Käytännössä kaikissa hankkeen seminaareissa käsitellään ristiin ajankohtaisten valtakunnallisten asioiden vaikutusta hankkeen kehittämisryhmissä esillä oleviin asioihin sekä kehitettävien asioiden suhdetta ympäröivään maailmaan. 

1) Ensimmäinen amk-väkeä ja sidosryhmiä kokoava kehittämisseminaari oli 27.10.2008 INSSI-VAUHDITUSSEMINAARI Tikkurilassa. Katso tarkemmin hakemistosta vasemmalta.

2) Toinen kehittämisseminaari oli 30.3.2009. Sen aineisto on siirretty omalle kohdalleen, joka aukeaa hakemistosta vasemmalta.

3) AMK-päivillä 13.-14.5.2009 Oulussa järjestetiin 14.5.2009 insinöörikoulutuksesta istunto eli rinnakkaisseminaari. Sen alustukset on luettavissa vasemmalta.

4) Kolmas kehittämisseminaari oli 2.11.2009 TAMKissa pääaiheena opiskelupaikan valinta ja markkinointiviestintä. Ajankohtaisaiheina olivat myös EK:n PK-kysely koulutusohjelmarakenteen muutoksesta sekä insinöörikoulutuksen hyvien käytäntöjen kyselyn eteneminen.

5) Hankkeen neljäs seminaari oli Insinöörikoulutuksen foorumi 2010, joka järjesttiin Hämeenlinnassa 17.-18.3.2010. Osallistujia oli yhteensä 350, sessioita eli polkuja 11 ja esityksiä 55. Foorumilla on omat alisivut, jotka aukeavat vasemmasta palstasta. Insinöörikoulutuksen uusi maailma II -julkaisu oli foorumin lähdemateriaali.

INSSI-Foorumin osanottajille lähetettiin lokakuussa 2010 jälkikysely, jossa tiedusteltiin Foorumin kokemusten hyödyntämistä sekä viestittiin alustavasti jo seuraavasta Foorumista sekä tiedusteltiin vinkkejä sen järjestelyihin.

 

Kyselyn vastausprosentti jäi lopulta varsin pieneksi (vastaajia oli 25), mutta tulokset tukevat heti Foorumin jälkeen kerättyä kattavampaa palautetta. Tapahtuma koettiin edelleen lähes poikkeuksetta hyvin onnistuneeksi ja antoisaksi. Merkillepantavaa oli myös se, että Foorumissa työstetyt käytännöt näyttävät herättäneen keskustelua eri puolilla AMK-kenttää. Toisaalta näyttäisi siltä, että hyvien käytäntöjen todellinen hyödyntäminen on vasta alussa.

6) Koulutusrakenneryhmä järjesti 17.11.2010 Lahdessa työseminaarin, jossa käsiteltiin tulevaa koulutusrakennemallia opiskelijoiden, opettajien, työelämän ja amk:n johdon kannalta. Työseminaarin aineisto on kehittämisryhmien kohdalla.

7) Viides seminaari oli 19.1.2011 Tampereella TAMKin juhlasalissa. Se oli katsaus hankkeen tuloksiin kaikilla sektoreilla sekä ajankohtaiskatsaus, mitä insinöörikoulutuksen eteen pitää tehdä. Seminaarissa pohjustettiiin jo jatkohankkeen työn käynnistymistä. Seminaarin aineisto on omalla kohdallaan.


Tapahtumakalenteri
23.1.2012 Oppimisprosessiryhmän kokous
24.1.2012 INSSI-seminaari
16.2.2012 Markkinointiryhmän kokous
15.3.2012 Ohjausryhmä
16.3.2012 Arenen tekniikan ryhmä
26.-27.3.2012 Oppimisprosessiryhmän työkokous
11.4.2012 ESOK‑verkoston symposium
18.4.2012 Markkinointiviestintäryhmä
19.4.2012 Koulutusrakenneryhmän kokoous
23.-24.5.2012 Oppimisprosessiryhmän työkokous
31.5.2012 Ohjausryhmän kokous
Elokuussa viikolla 33, 2012 Oppimisprosessiryhmän kokous
4.-5.10.2012 Insinöörikoulutuksen Foorumi2012 Tampereella
30.10.2012 Oppimisprosessiryhmän kokous
10.12.2012 Oppimisprosessiryhmän kokous