InnoForss tukee yritysten ja yhteisöjen toiminnan kehittämisen tukena tutkimus- ja kehityshankkeiden avulla. Lisäksi tarjoamme erilaisia koulutuspalveluja. Kuntia palvelemme tarjoamalla erilaisia suunnittelu- ja kehittämispalveluita, esimerkiksi kehittämällä palveluliikennejärjestelmiä. Vahva pohja toiminnalle syntyy HAMKin resursseista, erityisesti logistiikan, tietotekniikan ja hoitotyön koulutusohjelmissa työskentelevistä ja opiskelevista osaajista.
Teemme yhteistyötä yritysten ja julkisen sektorin kanssa tutkimus- ja tuotekehityshankkeissa, joissa toimimme promoottorina, koordinaattorina, asiantuntijana tai kouluttajana.