Hämeen ammattikorkeakoulu
Loading

Tutustu myös:

Hankkeen esittely

Tausta ja synty
Taloudellisen kasvun kaudella yritysten tuotekehittäminen painottuu helposti olemassa oleviin tuotteisiin. Kokonaan uusien tuotteiden kehittäminen tai uusien tuotealueiden haltuunotto jää vähäiseksi. Tuotekehitysprosessin tueksi tarvitaan uusia toimintamalleja. Tällä hankkeella tuotetaan toimintaa, jolla turvataan erityisesti Kanta-Hämeen metallialanyritysten liiketoiminnan jatkuvuutta. Käytännössä tämä tapahtuu aktivoimalla yritysten tuotekehitysprosessia ja siinä erityisesti alkuvaiheen ideointia. Prosessiin tuodaan aktiivisesti ja systemaattisesti sellaisia elementtejä ja resursseja, joihin yritysten on haasteellista yksinään päästä käsiksi. Näitä ovat erityisesti tulevaisuustieto, poikkitoimialainen lähestymistapa alkuvaiheen ideointiin ja tuotekehitysverkostojen tuki.

Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on tuottaa konkretisoituneita ideoita tuoteaihioiksi ja niiden kehittämiseen sitoutuneita toimivia yritysverkostoja. Tuloksena syntyy testattu toimintamalli edellisen kohdan toteuttamiseen. Lisäksi hankkeen aikana luodaan toimialakohtaista informaatiota Kanta-Hämeen metallialan nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä aluekehittäjien käyttöön.


Euroopan sosiaalirahasto Vipuvoimaa EU:lta Hämeen ammattikorkeakoulu
Tulostusversio
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK PL 230 13101 Hämeenlinna (03) 6461 HAMK(at)hamk.fi
HAMK kuuluu FUAS-liittoumaan.
Alatunnisteen kuva