Vipuvoimaa hankevalmisteluun

Global-hanke tavoitteena oli tukea Kanta-Hämeen kehittämisestä vastaavien toimijoiden ja yritysten kansainvälisten EU-rahoitusohjelmien hankehakemusten valmistelua. Valmistelurahan suuruus oli 3 000 - 20 000 euroa ja se oli käytettävä EU:n puite- tai erillisohjelmahankkeiden valmisteluun.  Valmisteltavissa hankkeissa piti olla mukana kumppaneita Forssan ja/tai Riihimäen seuduilta ja vähintään kahdelta seudulta.

Projektin toimintalinjoiksi asetettiin kansainvälisen innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen sekä osaamisrakenteiden vahvistaminen. Projektin julkinen rahoitus yhteensä oli 303 000 euroa, josta EU- ja valtionrahaa on lähes 200 000. Hanke toimi ajalla 2008-2011.

Global-hanketta rahoittivat Hämeen liitto, Agropolis Oy, Kehittämiskeskus Oy Häme, Innosteel Factory Oy, Forssan seudun kehittämiskeskus Oy, Teknologiakeskus Innopark Oy, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, EKES-yrityspalvelut Oy, Lihateollisuuden tutkimuskeskus LTK osuuskunta, Sosiaalikehitys Oy, Teknologiakeskus Techvilla Oy ja Helsingin yliopisto/Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia.

Valmistelurahaa 13 hankkeelle

Valmistelurahan saajia olivat Agropolis Oy, Kehittämiskeskus Oy Häme, Hämeen liitto, Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Hämeen ammattikorkeakoulu (kuusi hanketta), Lihateollisuuden tutkimuskeskus, Teknologiakeskus Innopark Oy ja Hyria Koulutus Oy. Lue lisää >>>>

Kiinnostavia koulutuksia

Global-hanke järjesti useita koulutustilaisuuksia, joihin osallistui useampi sata henkilöä sekä maakunnasta että sen ulkopuolelta. Tutustu tarkemmin >>>>