Hämeen ammattikorkeakoulu
Loading

Tutustu myös:

HAMK kehittää kansainvälistymistä

HAMK: Tietoa HAMKista: Kumppaneille: Kansainvälinen toiminta
Kuvituskuva

Kansainvälisyys

HAMKin kansainvälisen toiminnan ensisijainen tavoite on lisätä ja tukea opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan kansainvälistä osaamista sekä kehittää kansainvälistymistä omalla alueellaan.

HAMKin kansainvälinen toiminta on koulutuksen, tutkimuksen, työelämän ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyötä. Keskeisiä toiminnan muotoja ovat henkilövaihdot, vieraskielinen opetus, kotikansainvälistyminen ja kansainväliset koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeet.

HAMKin eri yksiköissä on englannin kielellä opetusta. Kurssit ovat tarkoitettu vaihto-opiskelijoille ja HAMKin paikallisille opiskelijoille.


Kansainvälinen toiminta HAMKissa

HAMKin kansainvälisen toiminnan tavoitteena on lisätä opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan kansainvälistä osaamista sekä edistää alueemme kansainvälistymistä.

Kansainvälisen toiminnan muotoja ovat
- henkilövaihdot,
- vieraskielinen opetus,
- kotikansainvälistyminen,
- monikulttuurisuuden tukeminen ja
- kansainväliset koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeet.


Tulostusversio
Strategiat ja periaatteet
Kansainvälisyyden kehittämissuunnitelma 2015
Adobe Portable Document Format Kansainvälisyyden kehittämissuunnitelma 2015 (Avaa uuteen ikkunaan / Open in new window)
Suunnitelma esittää tavoitteet, toimenpiteet ja indikaattorit strategisille kumppanuuksille, koulutusprosessin kansainvälistämiselle, vieraskielisille koulutusohjelmille, maahanmuuttajien koulutukselle, TKI-työlle, globaalille vastuulle, osaamisen viennille, alueen kansainvälistämiselle sekä henkilöstölle. 170811.
Property Sheet
Adobe Portable Document Format Development plan for internationalisation 2015 (Avaa uuteen ikkunaan / Open in new window)
The development plan presents the aims, measures and indicators for strategic partnerships, the internationlisation of the education process, international degree programmes, immigrant education, RDI, global responsibility, export of expertise and also the personnel.
Property Sheet
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK PL 230 13101 Hämeenlinna (03) 6461 HAMK(at)hamk.fi
HAMK kuuluu FUAS-liittoumaan.
Alatunnisteen kuva